Sittala
Vuokramökki

4 + 4
Henkilölle

60 m²
Pinta-ala

2 + parvi
Makuuhuonetta

n. 30 m
Rantaan
Mökki Syväjärven rannassa
Syväjärven rannassa sijaitseva Sittalan mökki soveltuu mainiosti rauhalliseen lomanviettoon perheille ja pienille ryhmille. Mökissä on kaksi makuuhuonetta, joista toisessa on kaksi sänkyä ja toisessa kerrossänky. Lisäksi parvella on nukkumatilaa neljälle hengelle patjoilla.
Mökin rannassa on laituri, jonka vieressä on hiekkaranta. Kulku rantaan on portaita pitkin, mutta hieman kiertäen sinne pääsee myös tietä pitkin. Rannassa on pieni sauna.

Tekemistä
Mökkiloman yhteydessä on mahdollista tutustua lähellä sijaitsevan maatilan elämään ja toimintaan, retkeillä lähimetsissä, marjastaa, sienestää ja kalastaa. Monia kiinnostavat tilan pihapiirissä kesäisin asustelevat kotieläimet: lampaat, kanit, kanat ja hevoset. Vanhan navetan vintille on lisäksi rakennettu leikkipaikka lapsille ja leikkipaikan vieressä sijaitsee tilan oma kotimuseo. Tilalla on myös aistipuutarha, jossa voi vierailla erikseen sovittavana ajankohtana.
Mökin läheisyydessä on hyviä ulkoilumaastoja ja retkeilypaikkoja. Läheisen vanhan lehmähaan mäen päälle on rakennettu hirsinen erämaja, jossa voi kesken retkeilyn käydä nauttimassa elävän tulen loimusta ja paistaa vaikkapa makkarat. Muita hyviä retkikohteita ovat peltojen keskellä sijaitseva tuulimylly ja Ruonankallion näköalapaikka. Lähiseuduilla on myös runsaasti käyntikohteita, kuten Fiskarsin ja Billnäsin ruukkikylät sekä Mustion Linna.
Varustus
Hinnasto
Vuokrataan lyhytaikaiseen käyttöön ympäri vuoden. Juhannuksesta koulujen alkuun vain viikoksi kerrallaan.
Lemmikkieläimet ovat tervetulleita.
Loppusiivous ja liinavaatteet eivät kuulu hintaan, mutta ne on mahdollista ostaa erikseen.
Kesäviikko | 980€ / vko |
Juhannusviikko | 1100€ / vko |
Muut viikot alkaen | 900€ / vko |
Viikonloppuhinnat (pe–su) alkaen | 450€ |