Puutarha opettaa: taito muuttaa tavoitteita ja luopua haaveista

Puutarha on monessa mielessä hieno juttu: se saa ihmisen innostumaan ja tarttumaan toimeen, toisaalta rauhoittaa elämään hetkessä. Puutarha myös tarjoaa kauneutta ja vahvistaa yhteyttä luontoon. Mutta näiden lisäksi puutarhan kautta voi oppia monia muitakin elämän taitoja.

Olen aina ollut haaveilija. Minulle on helppoa uppoutua ajatuksiini ja haaveilla asioista, joiden toivon tapahtuvan ja joita haluan saavuttaa. Innostun myös helposti. En yleensä pidä kynttilääni vakan alla, vaan kerron ideoistani muille ja maalailen tulevaisuuskuvia kaikille, jotka vain jaksavat minua kuunnella.

Välistä törmään siihen, että haaveeni eivät ole täysin realistisia tai että ne vaativat enemmän kuin mitä pystyn antamaan. Näin kävi taas puutarhaa suunnitellessani. Viime kesänä näin sieluni silmin, kuinka ensi kesänä puutarhassani solisisi puro, joka loisi rauhoittavaa tunnelmaa ympärilleen. Ajattelin, että reippaana tyttönä kaivan sen hetkessä ja että ratkaisen kaikki puron rakentamiseen liittyvät tekniset haasteet tuosta vaan.

No, kevät tuli ja muut työt veivät aikani. Puron rakentaminen alkoi tuntua stressaavalta. En ollut jaksanut etsiä tietoa siitä, miten puro kannattaisi teknisesti toteuttaa ja ihan uoman kaivaminenkin alkoi tuntua liian työläältä. En halua, että puutarha tuottaa minulle stressiä, koska ajattelen, että puutarhan tarkoitus on lievittää stressiä – ei tuottaa sitä. Nyt olenkin siis päättänyt, että luovun purohaaveesta toistaiseksi. Voi olla, että jo syksyllä tilanne on toinen ja tartun innolla lapioon hyvien suunnitelmien kanssa. Nyt olen iloinen siitä, että puutarha opettaa minulle tätäkin: taitoa muuttaa suunnitelmia ja luopua haaveista. Ja nauttia siitä, mitä minulla jo on.